Minun kokemukseni nyt parin vuoden ajalta on että me ihmiset pidämme hämmästyttävän huonoa huolta veitsistämme ja puukoistamme. Säilytämme niitä turhan usein niin, että terä vahingoittuu ajan saatossa kolahdellessaan muihin tavaroihin. Tai emme välitä terävyydestä.  Teroittimia on hyvin monenlaisia, on niitä halpoja jotka tuntuvat toimivan ainakin aluksi mutta jotka hajoavat helposti. Ja on kalliimpia joita emme raaski hankkia. Olen huomannut kuinka vaikeaa on myydä yli 50 euron teroitinta kotikeittiöön. Saati kallista sähköllä käyvää. Tilanne on toinen vaikkapa metsästysseuroissa jotka ovat hankkineet paljon sähköteroittimia. Kun kymmenten ihmisten tarve täytetään kerralla, ei kustannuskaan ole liian suuri. Olenkin miettinyt miksipä kyläyhteisöt tai taloyhtiöt hankkisi teroitinta koko porukkaa varten.

Chef`s Choice on maailmankuulu keittiötarvikevalmistaja, amerikkalainen taustaltaan. Teroittimet ovat meillä suomessa niittäneet mainetta vertailutesteissä. Toiminimeni puitteissa olen teroitellut ihmisten veitsiä, puukkoja ja saksia sadoin kappalein erilaisilla Chef`s Choice -teroittimilla. Kun tässä niitä esittelen, voin sanoa tuntevani tuotteet hyvin. Maahantuojan sivulle pääset tästä linkistä: www.mastermarkbrands.fi/tuotemerkit/chefs-choice/.

Saattaa olla että jostain saatte Chef`s Choice teroittimen halvemmalla kuin minulta . En rikastu tällä toiminimellä mutta en myöskään pysty kilpailemaan enkä halua kilpailla hinnoissa suurten halpaketjujen kanssa. Voin tarjota opastusta, tietoa, vaihtoehtoja ja "varastoni" on koko maahantuojan varasto. Muistakaa kuitenkin aina hintoja vertaillessa tarkistaa sisältääkö se "halpa" postikulut jo mainoksessa vai tulevatko ne vasta kassalla. Niin on usein, olen testannut monien tarjoajien sivut antamalla yhteystietoni jolloin pääsen kassalle ja huomaan siellä vasta toimituskulut.


KÄSIKÄYTTÖINEN teroitin :


Tämä on Chef`s Choicen paras käsikäyttöinen teroitin. Tarkka ja nopea. Teroittimessa on täystimanttilaikat jotka pyörivät ja teroittavat veistä sekä vedettäessä että työnnettäessä. Paikassa 1 syntyy 15 asteen teräkulma, joka on tyypillinen aasialaisille veitsille (esim santoku) ja fileteille. Nykyään yhä useammat kokkiveitset teroitetaan myös 15 asteen kulmalle. Keskellä paikassa 2 tulee 20 asteen teräkulma, mikä taas sopii puukoille ja useimmille lihaveitsille. Hahlo 3 on viimeistelyvaihe, mutta sillä voi teroittaa sahateräiset leipäveitset. Laite on tukeva ja kahvasta saa hyvän otteen. Olen käyttänyt tätä paljon ja se toimii.

Erä-lehden 8/2016 vertailun "hyvä ostos". Tuotenro  M4643,    TÄSTÄ 55 e, sis postimaksun.


Maahantuojan sivulla on useita muita käsiteroittimia. Niin myös tällä sivulla alempana .Myös hyvin edullisia joita kannattaa kokeilla. Tunnettu teroitinvalmistaja tuskin pitää myynnissä pientä edullista käsiteroitinta joka ei toimi.  KAIKISSA ilmoittamissani hinnoissa on alv. ja rahti mukana. Mastermark brands  on maahantuoja ja guuglaamalla lötyy tai tuosta linkistä ylempänä.


Omistan tämän teroittimen ja olen teroitellut sillä paljon. 20 asteen teroituskulman lisäksi 15 asteen hahlo ja se sitten vähän maksaakin. Teho 75W, tuotenro M1520,   TÄSTÄ 205e . sis.rahdin.

Kuvassa muuten näkyy hyvin kuinka jousi pitää veitsen hahlossa oikeassa kulmassa. Teroitus ei vaadi voimaa. Sama koskee kaikkia näitä sähköteroittimia. Eikä tuota käsiteroitintakaan toki rystyset valkoisena tarvitse käyttää.


Kevään 2019 uutuus Trizor XV on osoittautunut mainioksi peliksi. Suosittelen ehdottomasti. Kone muokkaa ja teroittaa 15 asteen teräkulmaan. Vasemmanpuoleisin hahlo tekee kaikkiin veitsiin ja puukkoihin 15 asteen teräkulman. Keskimmänen on 15 asteisten teroitushahlo ja ulommaisessa hahlossa viimeistellään teroitukset ja teroitetaan sahateräiset veitset. Minulla on vuosikymmeniä vanha Iisakki Järvenpään puukko joka oli puolitylsä. Annoin sille täyden käsittelyn tällä koneella, muokkasin terän 15 asteen kulmaan, teroitin ja viimeistelin. Puukko ei ole varmasti koskaan ollut niin terävä kuin nyt.

Tuotekoodi M15XV,  Hintani tälle on 195e, sisältää postimaksun ja alv:n.



Yllä on taskukokoinen pikkuteroitin jossa teroitushahlo on volframikarbidia. En ehkä suosittele kodin ainoaksi teroittimeksi. Pituus noin 8 cm. Tämä on hyvä ylläpitoteroitin metsä- ja kalareissuille. Tuotekoodi M476, hintani 20e.

Tässä on timanttihahloinen käsiteroitin M480KS , teroitushahlo on siis timanttipinnoitettu, Erikoisuutena kahvassa oleva timanttihiontalevy ja kolme eri kulmaista ohjuria saksien teroitukseen. Veitsien teroitukseen tarkoitettu hahlo todella toimii ja jälki on uskomatonta tämän hintaluokan teroittimelle. Teroituskulma on noin 20 astetta mikä on aivan sopiva suurimmalle osalle puukoista ja veitsistä.

Saksien teroitukseen kuvan esimerkin mukaan en suosittele varauksetta. Ainakaan meidän kotoisille oranssikahvaisille saksille ei noista ohjureista oikein ollut apua. Olen teroittanut paljon saksia tuolla sähkökoneella ylempänä ja myös käsiteroittanut viilalla. Tuolla kahvan hiontalevyllä sakset saa teräväksi kun otat teroittimen käteen ja hiot saksien terät.  Mainiota tässä on myös se että kahvan sisällä on toinen, karkeampi hiontalevy. Sillä olen testeissäni teroittanut jopa vesurin.

Tuotekoodi M480KS  , hintani 30 e, tulee postipakettina ja toistan taas, kaikki hintani näillä sivuilla sisältävät postimaksun.



TEROITUSPUIKOT ja viilat vaativat opettelua ja harjaantumista jotta tulos olisi hyvä. Pahimmassa tapauksessa niillä saa veitsen sellaiseen kuntoon että teroitustarvetta tuntuu olevan jatkuvasti ja koskaan ei priimaa synny. Useimmiten se johtuu väärästä tyylistä jolloin teroituskulma vaihtelee jatkuvasti. En ole puikkospesialisti. Oppia saa videoista tai asian osaajalta. Eli jos hankit teroituspuikon etkä ole ennen käyttänyt, mene lähimpään ruokaravintolaan ja kysy olisiko keittiössä joku joka osaa neuvoa.

Teroituspuikoissa on eroja. Halpaa ei kannata ostaa ja tämä ei ollut kauppiaan neuvo vaan opastus rahojesi säästöön. Timantti on sanana näissäkin hyvä. Sekä Chefs`s Choicella että Victorinoxilla on teroituspuikkoja valikoimissaan.

Puikkomestarille jolla on jo kaikkea esittelen tässä tarvikkeen joka pitää olla:

Timanttipuikko jokaisen ammattiveitsenkäyttäjän salkkuun!  Pituus avattuna 21,5 cm ja suljettuna 12,5 cm. Tuotenro M412BP,    TÄSTÄ 35e . Kirjeenä tietenkin.

Olen testaillut myös tämän pikkupuikon. Kätevä vaikka rintataskuun, on klipsi kuten mustekynässä. Oikeastaan kätevämpi veitsen teroitukseen kuin iso puikko. Timanttipuikko menee siis kahvan sisään. Tätä puikkoa olen nyt käytellyt muutaman kuukauden (13.6.2018)  ja se on mainio kun sen käytön hoksaa. terä ei ole pitkä ja se on noin 5 mm paksu. Olen saanut teroitushommissani vastaan mitä omituisempia puukkoja ja veitsiä. Sellaisiakin joita 200 euron sähkökoneeni ei huoli. Käyriä pikku teriä ja lommolla olevia vanhoja puukkoja. Tämä antoi avun. Uskomaton laite myös ihan kotiveitsille mutta en suosittele kokemattomalle tai silloin tällöin tarvitsevalle.  Tässä on luonnetta puikkoon tottuneelle....moottorisahan teräkin on sen tuttu.


Victorinoxilta löytyy esimerkiksi tämä , ovaaliteräinen (soikea) timanttipuikko 23 cm, tuotenro 7.8313, TÄSTÄ 47e.



TOIMINIMENI ALAAN KUULUU MYÖS TEROITUSPALVELU. Pesäni on tällä haavaa Mäntyharjulla Etelä-Savossa, mutta noin sadan kilometrin säteellä voin kyllä ajella salkkuineni teroittamaan. Itsen homma ei ole kallista, luokkaa 2 euroa/teroitettava esine. Halvemmallakin jos kyseessä on hyväteräinen laatuveitsi. Silloin teroittaminen on nopeaa ja helppoa. Bensa tietenkin maksaa joten kymmenien kilometrien päähän en aja yhtä veistä teroittamaan. Luokseni toki voi tuoda veitsiä, puukkoja ja saksia.

Kysykää ja sovitaan tapaaminen. Ehkä monille metsästysseuroille se voisi olla edullisempi tapa kuin varastoida oma teroituskone 10 kuukaudeksi ja käyttää vain syksyisin. Tosin investointia omaan sähköteroittimeen voi subventoida teroittelemalla kyläläisten puukot pikku korvausta vastaan.



Voit kysyä ja tilata tällä lomakkeella, tai yhteydenotto-sivullani. facebookissa löydät naamani jukka sihvo ja toiminimeni kaukolan laatu. Niin ja tilaus tapahtuu näin: kirjoita nimi, osoite,kännynumero ja lähetä tilauksesi. Kännynumerosi ei kiinnosta minua vaan postia, siihen tulee ilmoitus paketin saapumisesta. Sähköpostiosoittesi näen viestistäsi. Siihen tulee lasku sitten kunhan tilauksesi on matkalla.